Toisenlainen totuus Metallista
Julkaistu 09.06.2009
Metalliliiton viime kevään -08 liittokokouksessa päätettiin, että valmisteluja ja selvitystyötä TEAM:iin liittymisestä jatketaan. Silloinkin se päätös tehtiin äänestämällä. Demarit voittivat äänestyksen, sillä siihen päätökseen riitti yksinkertainen enemmistö. Metallin Vaikuttajat, johon vasemmistolaiset edustajat kuuluvat, äänestivät jo silloin selvitystyön jatkamista vastaan. Olimme sitä mieltä, että se on turhaa rahan haaskausta, koska liittokokouksesta ei tule löytymään tarvittavaa ¾ enemmistöä liiton purkamisen puolesta. Ne rahat olisi tullut käyttää oman liiton kehittämiseen.
Äänestämälläkin tehty päätös tarkoitti kuitenkin sitä, että liiton työntekijöiden oli osallistuttava selvitystyöhön, olivat he sitten itse asiasta mitä mieltä hyvänsä. Myös liiton demarijohdolla on ollut koko ajan tiedossa, että Metallin vaikuttajat eivät tule TEAM ia hyväksymään. Siitä huolimatta Metallin puheenjohtaja kertoo julkisuuteen, että koko ajan on oltu yksimielisesti asioita valmistelemassa ja nyt sitten yllättäen vasemmisto muuttaa kantansa. Eikö tuo ole valehtelua tai ainakin muunnettua totuutta?
Vähintäinkin puheenjohtajan tulisi tietää, että liiton johtajat tai muutkaan työntekijät eivät osallistu päätöksentekoon, elleivät sitten ole vaaleilla valittuja edustajia. Päätöksen tekevät vaaleilla valitut edustajat.
Jäsenäänestyksen tulos, johon demarit nyt lähes ainoana argumenttina nojasivat, olisi ollut taatusti toisenlainen, jos jäsenäänestyksessä olisi suoraan kysytty, että hyväksytkö Metalliliiton purkamisen. Siitähän tässä oli myös kysymys, TEAM iin liittyminen olisi tarkoittanut samalla oman liiton purkamista.
On turha syyttää Vasemmistoryhmää yhteistyökyvyn puuttumisesta. Niin kauan, kun demarit ovat olleet liitossa enemmistönä, ovat he jyränneet sumeilematta vähemmistön, asiassa, kuin asiassa. Heidän on nyt hyväksyttävä se tosiasia, että liiton säännöissä on pykälä, jolla myös vähemmistön mielipide on otettava huomioon silloin, kun on liiton purkamisesta kysymys.
5.6.2009
Taina Inkeri Lehto
Liittokokousedustaja
Vaasan vaalipiiristä