Ajankohtaista Pohjois-Savon piirissä

03.10.2011

LISÄÄ LIKSAA

 LISÄÄ LIKSAA!

Metallin ammattiosastoilta tuli liki 1200 aloitetta neuvottelujen pohjaksi. Aloitteet syntyvät todellisista parannustarpeista ja halusta korjata epäkohtia!
EK ja Teknologiateollisuus ry harjoittavat tarkoitushakuista työ-ja yleistilanteen synkistelyä joka on osaltaan ruokkimassa lamahysteriaa!Työtilanne näyttäisi edelleenkin olevan vähintäänkin kohtuullinen jopa hyväkin useimmilla konepajoilla ja telakathan ovat saaneet tilausvahvistuksia joidenka vaikutus ulottuu laajalle alihankintaketjuun.
Odotukset työpaikoilla korotusten tasosta ovat jotakin aivan muuta kuin työnantajien esittämä korotustarjous.Tiivistettynä:Lisää ostovoimaa työnantajien maksamana eikä niinkään verohelpotuksina joidenka maksumiehiksi itse voidaan joutua hallituksen kohdentaessa leikkauslistoja.

Metalliliiton on pystyttävä nyt näyttämään vahvuutensa ja halunsa jäsentensä edunvalvojana,monesta edellisestä sopimusratkaisusta on jäänyt sen verran vaisu jälkimaku!Jos työnantajilla ei ole nyt sopimishaluja meidän täytyy niitä herätellä,eiköhän se tahtotila sieltä ajallaan löydy!

Pentti Huuskonen
Metallin liittovaltuuston jäsen

JK. Ylläoleva on ylimääräisessä valtuuston kokouksessa 30.9 käyttämäni puheenvuoro

25.04.2011

ISON JYTKYN RESEPTI

   Ison Jytkyn resepti:

1 osa EU-vastaisuutta
1 osa maahanmuuttovastaisuutta
1 osa isojen puolueitten vaalirahasotkuja
1 osa jätevesiasetusta
1 osa kansallishenkisyyttä
1 osa EU-maitten rahoituskriisiä

Hiivana:Vaalityömies Matti Putkosen hyvä poliittinen hoksnokka ja yhteiskuntasuhteet

Kohotusaineena:Kansalaisten kyllästyminen harjoitettuun eriarvoistavaan politiikkaan ja usko populistisiin lupauksiin.

Kuorrutettuna Timo Soinin karismalla ja kansanomaisella esiintymisellä.

Näistä aineksista sopivasti sekoittamalla syntyi eduskuntavaalien ISO JYTKY.

Resepti on vapaasti muunneltavissa ja käytettävissä tarpeen mukaan.

Varoitus: Väärin sekoitettuna tuloksena voi olla pannukakku!

Reseptin muistinvaraisesti kokosi: Pentti Huuskonen

24.12.2010

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA

TOIVATTAA POHJOIS-SAVON METALLINVAIKUTTAJAT

01.11.2010

Kymen ja Savo-Karjalan lehti ilmestynyt

Metallin Vaikuttajien Kymen ja Savo-Karjalan alueen lehti 1/2010 on ilmestynyt. Lehdessä tietoa ja ehdokkaita muun muassa luottamusmiesvaaleihin ja eduskuntavaaleihin liittyen sekä paljon muuta asiaa!

15.09.2010

 

15.09.2010

TAVOITEASETTELU ONTUU

TAVOITEASETTELU ONTUU
Ammattiosastot tekevät ja laittavat TES-aloitteita,valtuustonjäsenet omissa puheenvuoroissaan ja kannanotoissaan nostavat asioita esille ja eteenpäinvietäviksi neuvottelupöytiin jotka sitten liittotoimikunta työstää sopimustavoitteiksi.Liittokokous määrittelee aina nelivuotiskaudeksi pitkänlinjan tavoitteet.Näinhän se asioitten juoksutus ja valmistelu etenee.

Kuitenkin olen jo useamman sopimuskierroksen ajan ihmetellyt ettei jukisuuteen ja koko jäsenistön tietoon kerrota yksilöityjä tavoitteita esimerkiksi palkankorotuksen tasosta jota Metalliliitto lähtee tavoittelemaan.Uskoakseni reilusti kerrottu tavoiteasettelu sitouttaisi ja aktivoisi jäsenistöä toimimaan yhteisen tavoitteen puolesta paremmin kuin nykyinen sammutettujen lyhtyjen toimintamalli.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK:n) patruunat kyllä osaavat ja julkeavat paistatella julkisuudessa tavoitteidensa kanssa ja näin vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.Vaikka sopimukset ovat katkolla alakohtaisesti eriaikoina ja kyseessä puhtaasti liittokohtaiset ratkaisut EK paimentaa omiaan kovalla kädellä asettamiensa tavoitteiden mukaiseen muottiin.

LAMAN SELKÄ TAITTUMASSA VAI ONKO?

Pahimmillaan metallin työttömyyskassasta maksettiin joulukuussa 2009 ansiopäivärahaa yli 28000 hakijalle,nyt elokuussa päivärahaa hakevien määrä oli pudonnut kymmenellätuhannella eli 18000:een. Pohjois-Savossakin on yrityksiä joihin palkataan lisää työvoimaa kun taas toinen ääripää on se,että koko yrityksen toiminta lakkautetaan ja siirretään ulkomaille kuten Danfossilla Leppävirralla.
Telakkateollisuus ja sitä palveleva alihankintaketju on suurissa vaikeuksissa,heijastusvaikutukset ulottuvat koko valtakunnan alueelle.
Itä-ja Pohjois-Suomen alueella on lukuisia kaivoshankkeita joittenka aloitus jäädytettiin laskukauden alettua,niitten uudelleen herättely on jo alkanut ja toteutuessaan tuovat työtä itse kaivoksille ja kone-ja laiteinvestointien muodossa konepajoillekkin.Tilanne on kaksijakoinen,kuitenkin nousun ja piristymisen merkit ovat olemassa.

Pentti Huuskonen
liittovaltuuston jäsen