Pohjoista naisenergiaa Kajaanissa
Julkaistu 25.04.2010
Metallin vaikuttajien Oulun piirin naiset pitivät seminaaria Kajaanissa 24.-25.4.2010. Paikalla oli parikymmentä eri-ikäistä naista eri puolilta aluetta.

Oli haapavetisiä, oululaisia, kajaanilaisia ja suomussalmelaisia. Helsingistä paikalle olivat matkanneet Tellervo Åman, Pirkko Kaskikorpi ja Marjut Lumijärvi.
Kahden päivän aikana käytiin vilkasta keskustelua ja vaihdettiin ajatuksia niin naisten arjesta, asemasta kuin tulevaisuudestakin Metallissa. Keskustelua vauhditti myös seminaarissa piipahtanut tuleva kansaedustajaehdokas Minna Haataja Kajaanista. Pirkko Kaskikorpi, liiton entinen koulutussihteeri, hahmotteli tasa-arvotyötä useamman vuosikymmen ajalta.
Valitettavasti kovinkaan paljoa ei olla tasa-arvossa päästy eteenpäin, joissakin asioissa jopa voisi sanoa kehityksen kulkeneen taaksepäin. Naisen palkka ei edelleenkään ole yhtä ostovoimainen miehen palkan kanssa, eikä työaikoja ja perhettä ole helppoa sovittaa yhteen.
Koska sää ei ollutkaan aivan sopiva suunniteltua ulkoilua varten, opetti Pirkko joukon tekemään vanhaa käsityötä, eli HTY:n naisosaston perinteisiä ruusuja. Kaikki saivat itselleen kauniit vappukukat takinpieleen.