Etusivu » Häme » Kalervo Piiponniemi: Kommentteja työehtosopimuksesta

Kalervo Piiponniemi: Kommentteja työehtosopimuksesta

Julkaistu 25.11.2011

Metallin työehtosopimuksen lopullinen arviointi on vielä ennenaikaista, mutta palkankorotuksen tasosta tiedetään jo ennakkoon, ettei se riitä työntekijöiden ostovoiman säilymiseen edes nykyisellä tasolla.

Tämä tosiasia on kerrottu julkisesti myös hallituksen ensivuoden tulo- ja menoarvion yhteydessä. Hintojen nousuennusteet, siitä johtuva inflaatio pitää siitä huolen. Palkankorotuksen muoto, joka on prosenttipohjainen kasvattaa alan palkkaeroja entisestään, vaikka toisenlaista ratkaisua tavoiteltiin.

Yksi osa sopimusratkaisua oli ”raamisopimus” keskusjärjestöjen ja valtion kesken. Tästä sopineet johtohenkilöt lähtivät viemään suositusta raamit kaulassa jäsenliittoihinsa, johon suurin osa lähti mukaan ja tuli siten hyväksytyksi. Osa työehtosopimusratkaisusta maksetaan verovaroista, sekä lakimuutoksilla – työttömyysturvaan liittyvä muutos.
 
Sopimuksen toinen tärkeä kokonaisuus liittyy sen tekstiosuuteen. Tietyistä parannuksista huolimatta riittää liittojen asettamille työryhmille, sekä edunvalvontaorganisaatioille hikistä jumppaa, saada asioille selkokieliset ja ymmärrettävät toimintatavat.

On valitettavaa, että hyviksi tarkoitetuista tavoitteista huolimatta näyttää olevan liian monelle työnantajalle vaikeaa vääntää asennesäätöä työntekijöille inhimillisempään asentoon. Kurinpitotoimet ja alistaminen on ase joka mahdollisimman huonosti sopii tähän aikaan. Näköalattomuus tulevaisuuteen vallitsee. Huono asia.

Kalervo Piiponniemi
toimitsija
Lahden Metallityöväen ao. 23
p. 050 546 5983