Etusivu » Auto- ja konealat » Esittely

Esittely

Julkaistu 19.12.2011

Autoalan omaehtoista toimintaa

Autoalan Vaikuttajat on ryhmittymä ihmisiä, jotka haluavat toimia omaehtoisesti autoalan ihmisten hyväksi. Autoalan Vaikuttajat tukevat ja kannustavat kaikkia niitä voimia ja henkilöitä, jotka vilpittömästi pyrkivät autoalan työntekijöiden aseman parantamiseen.

Emme ole kuitenkaan liiton sääntöjen tai yhdistyslain mukainen virallinen organisaatio. Liiton sisällä on monenlaisia yhteisöjä, niin poliittisia kuin epäpoliittisiakin. Meidän lähtökohtanamme on, että olemme jo vuosia tehneet, ja jatkossakin teemme, työtä autoalan ihmisten hyväksi miettimällä alan asioita yhteisissä kokouksissa ja tilaisuuksissa.

Autoalan Vaikuttajat -ryhmittymässä on ollut paljon henkilöitä, jotka on valittu liittokokouksissa edustamaan autoalan työntekijöiden perusteltuja asioita. Liittokokouksissa Autoalan Vaikuttajien edustajat ovat toimineet erittäin aktiivisesti ja ovat ottaneet autoalan yhteisiä asioita esille puheenvuoroissaan.

Autoalan Vaikuttajat eivät ole puoluepoliittisesti sitoutuneet mihinkään puolueeseen, emmekä ole vaatineet keneltäkään poliittisia jäsenkirjoja. Olemme vaaleissa mukana Metallin Vaikuttajissa. Me olemme valinneet vaaliliiton, jossa poliittista sitoutumista ei edellytetä ja näin uskomme parhaiten pystyvämme ajamaan alamme työntekijöiden etuja.

Haluamme saada aikaan yhteistyötä ja yhteistoimintaa liiton kaikkien autoalan edustajien kanssa. Tämän toteutamme järjestämällä eri puolilla Suomea kokouksia, joissa avoimesti käsittelemme autoalan edunvalvontaa ja vaikutamme hallinnon edustajan kautta myös liittomme edunvalvontaan. Näin on jo usean työehtosopimuksen aikana tapahtunutkin.

Lisäksi haluamme saada alamme ihmisiä entistä enemmän tiivistämään rivinsä, jotta yhteisten tavoitteiden läpivieminen olisi mahdollista.

Haasteenamme tulevissa liittokokouksissa on saada enemmistö Autoalan Vaikuttajien edustajia. Siihen tarvitaan uusia ja edistyksellisiä ehdokkaita ja äänestäjien aktiivisuutta siten, että mahdollisimman moni käyttää äänioikeutensa antamalla äänensä ja tukensa Autoalan Vaikuttajien ehdokkaille.