Sopimusneuvotteluja jatketaan elokuussa
Julkaistu 28.05.2010
Neuvotteluja teknologiateollisuuden palkankorotuksista jatketaan elokuussa. Osapuolet sopivat asiasta perjantaina.
Metallityöväen liitto, Sähköliitto, Toimihenkilöunioni, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja työnantajia edustava Teknologiateollisuus ovat sopineet jatkavansa syksyn 2010 palkankorotuksia koskevia neuvottelujaan elokuussa.
Neuvottelujen siirtäminen lomien jälkeiseen aikaan johtuu yleisestä taloudellisesta epävarmuudesta etenkin Euroopan markkinoilla.
Teknologiateollisuuden kolmivuotiset työehtosopimukset ovat voimassa 30.9.2012 saakka. Sopimuksiin sisältyy lähtökohtaisesti vuosittain huhti-toukokuussa käytävät neuvottelut seuraavaa syksyä koskevista palkantarkistuksista. Sopimukset on myös mahdollista irtisanoa vuosittain toukokuun loppuun mennessä.