Etusivu » Ajankohtaista » Metallin vasemmisto: TEAM on omantunnon kysymys

Metallin vasemmisto: TEAM on omantunnon kysymys

Julkaistu 08.05.2009

Espoon Korpilammella kokoontunut Metallin valtuuston vasemmistoryhmä ei väheksy liiton TEAM-jäsenäänestyksen tulosta, mutta muistuttaa, että tilanne on muuttunut. Siksi tilannetta on arvioitava uudestaan.

Sähköliitto, jonka kanssa Metallilla on ollut TEAM-liitoista eniten sopimuspäällekkäisyyksiä, on ilmoittanut jättäytyvänsä projektin ulkopuolelle. TEAMia on markkinoitu 330 000:n jäsenen liittona, mutta käytännössä jäljelle olisi jäämässä 232 000 työmarkkinoiden käytettävissä olevaa jäsentä. Projektin taloudellista pohjaa nakertaa myös uudet tiedot muiden projektissa vielä mukana olevien liittojen taloudellisesta tilanteesta.

Näistä syistä johtuen TEAM-jäsenäänestyksen alla jäsenille päätöksen pohjaksi tuotettu aineisto ei ole enää ajan tasalla.

Metallin valtuuston vasemmistoryhmä esittää, että Metallin kesäkuun ylimääräisessä liittokokouksessa ei korosteta jäsenäänestyksen moraalista velvoittavuutta. Muuttuneiden olosuhteiden vuoksi päätös liittymisestä TEAMiin on vasemmistoryhmän mielestä ns. omantunnon kysymys. Omantunnon kysymyksenä vasemmistoryhmän mielestä liittokokouksessa päätös tulee tehdä suljetulla lippuäänestyksellä, jolloin jokainen edustaja saa esittää mielipiteensä anonyymisti.

Samoin vasemmistoryhmän mielestä päätös liittymisestä TEAMiin tulee tehdä liittokokouksessa kolmen neljäsosan enemmistöllä. Vaikka yhdistyslaki ei tätä suoranaisesti vaadikaan, 3/4-enemmistöä tulisi kuitenkin noudattaa, jotta saadaan selville, onko myöhemmässä toisessa ylimääräisessä liittokokouksessa oikeasti edellytyksiä Metalliliiton varojen siirtämiseen TEAMille ja Metalliliiton lakkauttamiselle.

Mikäli liittokokouksessa TEAM ei saa edustajien 3/4 enemmistön hyväksyntää, tulee vasemmistoryhmän mielestä Metalliliiton irtautua hankkeesta ja aloittaa toden teolla Metalliliiton kehittäminen itsenäisenä ammattiliittona. Tehty TEAM-selvitys toimisi hyvänä pohjana tälle työlle.

Lisätietoja:
Metalliliiton valtuuston varapuheenjohtaja Juha Kapiainen, p. 040 8644 433